Flipperin SM-kisat pelataan 20 vuoden tauon jälkeen!
Suomen Flipperinpelaajat ry:n järjestää 20 vuoden tauon jälkeen Flipperin SM-kisat Lahdessa, Suomen baariflipperipääkaupungissa! SM-kisat pelataan 9.-10. syyskuuta ja paikkana on Ravintola Seiväs osoitteessa Vapaudenkatu 16. Kilpailu on avoin kaikille suomalaisille (ei ikärajaa).
Suomen Flipperinpelaajat ry tuo Suomen mestaruustittelin taas kartalle ja edistää hienoa sekä taitoa vaativaa lajia, flipperinpelaamista. Flippereiden pelaaminen on mukava ja sosiaalinen harrastus, jossa pelataan toisia vastaan kaksin tai jopa nelinpeleinä. Flippereiden kultakausi oli 70-luvun lopulta 90-luvun puoliväliin, jolloin lähes jokaisessa kuppilassa, huoltoasemilla ja leffateattereissa sijaitsi kone tai useampikin. Sittemmin konsolipelit tekivät tulemistaan koteihin ja tilaa vievät vanerilaatikot jäivät hiljaisiksi. Nyt peli tekee uutta tulemistaan ja uusia koneitakin julkistetaan muutama vuodessa eri valmistajilta. Myös vanhoja koneita on säilynyt hyvässä kunnossa harrastajien hoivissa ympäri Suomea.
Lauantaina pelataan kisojen karsinta 12 suorituksella eri aikakausien koneisiin, joita paikalla on yhteensä 21 kappaletta harrastajien kokoelmista. Sunnuntaina kisataan pudotuspelit 32 pelaajan kesken huipentuen neljän pelaajan finaaliin. Paikalla on noin 100 lajin harrastajaa, joissa mukana Suomen kärki, mm. Olli-Mikko Ojamies (maailmanranking 36. www.ifpapinball.com/rankings/country.php) sekä Jussi Rantala ja Joonas Haverinen, jotka edustivat toukokuussa Suomea MM-kisoissa. Vuoden päästä Suomessa järjestetään lajin Euroopan mestaruuskilpailut.
TILT! EXTRA BALL! MULTIBALL! GRAND CHAMPION!
Flipperit tekevät paluuta ja lujaa. Aiemmin kaikista baareista, huoltoasemilta ja elokuvateattereista löytyi tämä iso ja mystinen pelilaite minkä värikkäinä vilkkuvat valot ja houkuttelevat äänet saivat ihmiset luokseen mittelemään paremmuuttaan. Kyseessä oli ikiaikainen suosikkipeli, flipperi. Vielä 90-luvun loppupuolelle oli hyvin yleistä löytää peli tai pari jostain pelattavaksi, mutta tuli millennium ja pelien määrä rupesi vähenemään kunnes oltiin tilanteessa, että toimintakuntoisen pelin löytäminen oli harvinaista. Samaan aikaan nämä ravintoloiden ajanvietelaitteet rupesivat yksi toisensa perään päätymään yksityisille harrastajille, jotka kunnostivat ne alkuperäiseen loistoonsa. Tuli peli, sitten toinen ja lopulta niitä olikin rivissä jo niin paljon, että autotalli meinasi ratketa liitoksistaan. Syntyi yksityisiä pelihalleja, joissa harrastajat keräsivät pelinsä yhteen paikkaan, iltoja istuttiin ja pelattiin, vietettiin kivaa kavereiden kanssa. Piti päästä kilpailemaan, kyseessähän on kuitenkin peli, jossa jopa 4 pelaajaa voivat samaan aikaan mitellä siitä kuka saa hopeakuulaa lätkiessä ympäri pelikenttää parhaat pisteet. Syntyi kilpailuja, aluksi niissä kävi muutama kymmenen innokasta, mutta sana kiiri, flipperit kasvattivat suosiotaan olohuoneissa ja autotalleissa, uusia harrastajia tuli lisää joka vuosi. Kisat kasvoivat, ruvettiin käymään ulkomaillakin kilpailemassa, luotiin harrastajaverkostoa ja opittiin isojen kisojen järjestämisestä. Buumi rupesi nousemaan Suomessa, elettiin vuotta 2010. Uusia pelejä ruvettiin taas maahantuomaan ja myymään ensin yksityisille, sitten operaattoreille, jotka sijoittivat pelit takaisin sinne minne ne ovat suunniteltu, julkisiin tiloihin tienaamaan euroja omistajalleen. Ilmiö on maailmanlaajuinen, pelaajamäärät ovat lisääntyneet, uusia pelejä tuotetaan entistä enemmin, uusia valmistajia on tullut alalle. Vaikka pelin perusajatus ja fyysinen muoto onkin tuttu jo yli 80-vuoden takaa, on uutta teknologiaa otettu hyvin käyttöön. Mutta silti pelin suurimpia viehtäyksen aiheuttajia on fyysisyys, jota ei konsoli- ja tietokonepeleissä saada ikinä kopioitua. Kuula on ihan oikea ja sen liikettä voi hallita monin keinoin muutenkin kuin vain flipperin nappeja painellen.
Vuonna 1997 pidettiin flipperin SM-kisat viimeisen kerran. Kisat järjesti silloinen suurin operaattori Pelika ja voittajaksi kruunattiin Mika Ylönen. Tämän jälkeen tuli hiljaista, liian hiljaista. Ei ollut kisoja, ei yhteisiä tilaisuuksia. Mutta nyt on taas aika kilpailla SM-mestaruudesta tässä haastavassa pallopelissä missä menestyäkseen tarvitaan niin pelituntemusta, hyviä refleksejä, treenattua pallonhallintakykyä sekä rautaisia kilpailuhermoja. 20 vuoden tauon jälkeen pidetään SM-kilpailut Lahdessa, järjestäjänä Suomen Flipperiyhdistys ry –FLIPP. Yhdistyksen puheejohtaja ja kilpailuaktiivi Marco Suvanto odottaakin tulevaa kilpailuviikonloppua innolla. “Tällaista kilpailua ei olla ennen järjestetty Suomessa. Harrastajat ympäri suomen ovat innokkaasti mukana ja osallistumalla järjestelyihin tuomalla mm. omat koneensa kilpailuihin mukaan, järjestämässä tulosseurantaa ja live-videointia. Kilpailupaikalla Ravintola Seipäässä ei ole pelejä entuudestaan kuin pari kappaletta pelejä kolikoilla pelattavana, joka tarkoittaa se sitä, että kaikki 20-30 kilpailuihin käytettävää konetta tulee tuoda paikalle, laittaa kilpailukuntoon ja lopulta purettava pois. Tämä on suuri ponnistus kaikille ketkä ovat järjestämässä ja lainaamassa kalustoaan kisoja varten, siitä suuri kiitos heille! Kilpailussa käytetyt pelit vaihtelevat 70-luvun klassikoista aivan uusimpiin peleihin”.
TULOKSET:
1. Juha Viitanen
2. Juho Suontama
3. Olli-Mikko Ojamies
4. Teemu Vinnikka
5. Jussi Rantala
6. Jari Perätalo
7. Ari Sovijärvi
8. Jani Saari
9. Kalle Mattila
9. Antti Peltonen
9. Marko Riikkinen
9. Pekka Salmia
9. Sampo Simonen
9. Roni Valkonen
9. Timo Valkonen
9. Markus Virtanen
17. Mika Arvela
17. Joonas Haverinen
17. Teemu Into
17. Jussi Kahola
17. Erno Lahdenperä
17. Mika Marttinen
17. Josse Mielonen
17. Miikka Pentikäinen
17. Sami Perälä
17. Eetu Puustinen
17. Casper Rosenberg
17. Arsi Rosengren
17. Vesa Sovijärvi
17. Marco Suvanto
17. Jarno Toivonen
17. Tomi Virtanen
33. Esa Ahtiainen
34. Juha Iijalainen
35. Ilkka Hieta
36. Toni Ahonen
37. Matti Kinnunen
38. Topi Ahonen
39. Veikko Pakkala
40. Atte Hilanka
41. Jaakko Hallila
42. Henry Ahokas
43. Juuso Mäkinen
44. Tuukka Suontama
45. Tero Malinen
46. Pilvi Salonen
47. Jouni Lehti
48. Noora Brotkin
49. Hannu Kumpula
50. Olli Ahtiainen
51. Aki Seuranen
52. Antti Mattila
53. Samuli Tuomola
54. Katariina Nyman
55. Sivi Karvinen
56. Jasu Koskivirta
57. Antti Pylkäs
58. Jarmo Hautamäki
59. Niklas Hautamäki
60. Rami Ertimo
61. Antti Humalamäki
62. Joel Jaakkola
63. Joonas Koski
64. Luukas Marttinen
65. Simo Rimmi
66. Anna Rimmi
67. Veikko Suontama
68. Ben Roimola
69. Tuomas Mälkönen
70. Sari Kekkonen
71. Kari Lampén
72. Janica Pynnönen
73. Sami Merenheimo
74. Jiro Suvanto