LEHDISTÖTIEDOTE

19.11.2025 – Vapaa julkaistavaksi heti

Flipperin Suomen Mestaruuskisoissa pojat vastaan isät!

Suomen Flipperinpelaajat ry järjestää Flipperin SM-kisat 2025 yhdessä Pinball Union -pelihallin kanssa. Kisat pelataan 22.-23. Marraskuuta ja ovat kuudennet FLIPPin järjestämät Suomen Mestaruuskisat vuodesta 2017 lähtien. 

Flipperin SM-kisoihin on ennakkoon ilmoittautunut yli 130 pelaajaa ympäri maata niin miehiä kuin naisia. Viime vuoden Flipperin Suomen Mestaruutta puolustava Markus Virtanen toteaa, että “hienoa päästä pelaamaan taas mestaruudesta kovatasoisessa kisassa, jossa kaikki Suomen parhaat ovat paikalla”. Suomen rankingin TOP 4:sen on vallannut nuorten pelaajien joukko, nuorimman ollessa 13- ja vanhin 22-vuoias. Heti perässä tulee sitten isät, jotka ovatkin pelanneet ensimmäiset pelinsä flipperin kultakaudella ja edelleen toki yrittävät pistää kampoihin uudelle sukupolvelle. Suomen ranking on nähtävissä
https://www.ifpapinball.com/rankings/country.php?country=54 

Flipperin SM-kisoissa pelataan 20 kisakonetta eri aikakausilta – vanhimmat ovat 70-luvulta ja uusimmat jopa julkaistu viime vuosien aikana. Karsinta suoritetaan lauantaina, joiden myötä 32 parasta pelaajaa jatkaa jatkopeleihin. Sunnuntain päätteeksi kruunataan uusi Flipperin Suomen Mestari.

Flipperikisat ovat nykyisellään myös erittäin suosittu striimauspalvelu Twitchissa. Kisoihin rakennetaan flipperin yläpuolelle kolmen kameran teline, josta peliä pystyy seuraamaan pelikentän, pistetaulun ja pelaajan näkymillä. Kokemuksen täydentää vielä asiantunteva selostus, jossa kerrotaan tarkemmin minkälaisia pelistrategioita pelaajat hyödyntävät ja miten sekä yksittäinen flipperi että koko kisa etenee. Flipperin SM-kisoja voi seurata osoitteessa http://twitch.tv/pinballunion

Aika: la 22.11. klo 9-22, jatkopelit su 23.11. klo 10.00-19.00.

Paikka: Pinball Union, Väinämöisenkatu 2, Tampere

Osallistumismaksu: 25 € FLIPP:n jäsenille / muut 30 €

Lisätiedot: http://flipp.fi/flipperin-sm-kisat-2025/

Suomen Flipperinpelaajat Ry (FLIPP) toimii flipperinpelaamisen, sekä muun flippereihin liittyvän harraste- ja kilpailutoiminnan kansallisena yhdistyksenä. Yhdistys tukee ja edistää jäsentensä toimintaa edunvalvonnan, koulutuksen ja taloudellisen tuen keinoin, sekä organisoimalla jäsenilleen yhteistoimintaa. Toimiensa kautta yhdistys pyrkii edistämään flipperinpelaajien järjestäytymistä Suomen pelikentällä, sekä parantamaan flipperinpelaamisen ja flippereihin liittyvän toiminnan tunnnettavuutta, laatua ja arvostusta.

Pinball Union Osk on 10 innokkaan flipperiharrastajan yhteisyritys. Osuuskunta on perustettu 2020 syksyllä ja on toimintavuosiensa aikana vakiinnuttanut oman paikkansa Tampereen pelihallikulttuurissa sekä flipperitapahtumien järjestäjänä.

Yhteystiedot:
FLIPP ry: Marco Suvanto, p. 044 587 3333, info@flipp.fi
www: www.flipp.fi  Facebook: https://www.facebook.com/flipperinpelaajat/

Pinball Union Osk, Mikko Kulmala, p. 044 044 1097, mikko.kulmala@pinballunion.fi
www pinballunion.fi Facebook: https://facebook.com/pinballunion/ Twitch twitch.tv/pinballunion

Kuvia

Lataa parempilaatuiset kuvat Google Drivesta https://drive.google.com/drive/folders/12OqmTlMBZRHyNUKYpUctr0XLjS6YkZ3Y?usp=sharing

Flipperin SM-kisat – Isä Marco Suvanto pelaa ja poika Jiro Suvanto seuraa. Kuva: Mikko Kulmala
Flipperin SM-kisat – tunnelmaa Pinball Unionista 1. Kuva: Mikko Kulmala
Flipperin SM-kisat – tunnelmaa Pinball Unionista 2. Kuva: Mikko Kulmala

Tunnelmia vuoden 2024 Flipperin SM-kisoista. Kuvat: Jussi Rantala